Poissaolijat ilmoittautukaa!
Kerran vuodessa tuntuu olevan sopivan tasainen tahti blogipäivityksille. Eihän yhdessä vuodessa nyt paljoakaan voi tapahtua, eihän?
Vuoden aikana eläinmäärässä on tapahtunut muutoksia. Pörri alkoi olla jo niin vanha ja huonokuntoinen että päätimme päästää sen pois. Takapää alkoi pettää ja vaikka mieli oli virkeä, vanhus ei enää jaksanut samaa tahtia muiden kanssa. Maahanmeneminen ja sieltä nouseminen alkoi olla vaivalloisen näköistä. Ei sellainen ollut herrasmieskoiran elämää. Pörri lähti saappaat jalassa.
Toinen joukosta poistunut on kääpiöluppa PumPum, tosin se ei lähtenyt piikin kautta vaan löysi uuden kodin. Elokuussa muutimme Tampereelle ja uudessa asunnossa pohjaratkaisu oli avoimempi. Erillisiä huoneita on oikeastaan vain kaksi, sillä olohuone ja keittiö ovat yhtä avointa tilaa. Bella ei koskaan oppinut olemaan jahtaamatta kania, joten niitä ei voi pitää vapaana yhtäaikaa. Sheilan kanssakin piti katsoa perään ettei se innostu liikaa. PumPum joutui jo aiemmassa asunnossamme olemaan häkissä liian pitkiä aikoja ja nyt uudessa kodissa vapaa-aika jäisi vieläkin vähemmälle. Sattumoisin kaverini oli puhunut kanin ottamisesta ja kysäisin kelpaisiko hänelle tuollainen hellyydenkipeä karvapallo. Niin PumPum pääsi kotiin jossa se saa kaiken tarvitsemansa hellyyden ja herkut ja saa juosta vapaana tarpeeksi. Kani pääsi viettämään parhaita mahdollisia eläkepäiviä.
Sheilan kanssa treenataan viikoittain agilityä ja satunnaisesti jälkeä, tokoa ja mitä nyt milloinkin keksitään. Toko on tavallaan ihan uusi juttu, sillä vaikka meillä on videotodisteita siitä että sen kanssa on tehty sivulletuloa ja pienen pientä seurailua ja ollaan käyty arkitokokurssit ja esitokoilukurssit, me ei olla koskaan treenattu tokoa. Ollaan vaan hömpötelty. Nappasin yhden yksityistunnin Ojamiehen Maijulta joka potkaisi meille vähän vauhtia tokoiluun. Maiju näytti että ei se toko ole oikeasti pelkkää sivu-istu-seuraa-maahan jne... On monta keinoa tehdä treenaamisesta hauskaa ja samalla tehokasta. Käytiin läpi perusjuttuja eli lähes kaikkien liikkeiden alkeita. Nyt meillä on tosi hyvät eväät treenata juttuja eteenpäin. Sovittiin että otan toisen tunnin myöhemmin kun ollaan ensin saatu vähän jo läpikäytyjä asioita treenailtua.
Jäljen kanssa Sheila on ihan pro! Tai minun silmääni on. Älkää te oikeat prot vaan katsoko mitä ja miten tehdään. Nakkijäljet on ihan maailman helpoin ja hauskin juttu ja ollaan päästy siihen pisteeseen että niitä nakkejakaan ei oikeastaan tarvitse juurikaan olla jäljellä. Ne vain hidastavat. Seuraava vaihe olisi lisätä kepit mukaan juoneen mutta täytyy sanoa että siinä minulta loppuvat keinot kesken. Miten saan tuolle nenä maassa viilettävälle korvaeläimelle kerrottua että välillä pitäisi etsiä sieltä juttuja? Tuleva koiraleiri ehkä valottaa tätä asiaa enemmän. Olen vähän jopa pidätellyt itseäni metsäänmenemisestä koska en halua että se oppii vain etsimään sitä jälkeä. Ei metsää ennen kuin tiedän miten jatketaan.
Sitten se agility. Ihana, kamala, rakas agility. Nyt alan ymmärtää mikä ero on minillä ja maxilla ja koiralla joka osaa ja koiralla joka ei osaa. Ja ennen kaikkea, ohjaajalla joka osaa ja joka ei osaa. Arvaatteko kumpi minä olen? Jjjjep. Useampi vuosi agia takana minillä ja n. vuosi maxilla ja olen solmussa. Sheila lukee minua kuin avointa kirjaa, mutta minä kirjoitan sitä välillä hepreaksi, välillä sanskriitiksi, välillä vähän pakkoruotsilla. Siinä meidän tilanne tällä hetkellä. Sheila siis osaa, todella todella osaa, mutta minulla on tekemistä oman pääkoppani kanssa. Samalla Sheila taas ei osaa vielä kunnolla sanskriittia joten vielä on matkaa siihen että ymmärretään toisiamme. Minä joudun viemään koiran aika pitkälle esteille joka taas aiheuttaa pieniä pikkuruisia ehtimisongelmia. Kumma juttu pulleron ohjaajan ja nopean maxin yhdistelmällä... Toinen viimeaikoina meitä vaivannut juttu on se että minä en osaa täysin laittaa koiraa oikeaan vireeseen. Koira siis toimii, se tekee innolla ja kuuntelee PAITSI silloin kun se on ylivireessä. Silloin alkaa sähläys. Tiedän että tuo olisi toooosi helppo korjata Sheilan tapauksessa mutta minä en vielä osaa etukäteen tunnistaa koska koira on "sillä tuulella" ja koska se tekee oikeasti töitä. Se ei siis ole mikään "oho en yhtään tiedä miksi se sählää"-juttu vaan puhdasta vireenhallintaa. Itse päästän sen ylivireeseen enkä tuo sitä alaspäin laittamalla sitä keskittymään ja/tai yksinkertaisesti purkamalla siltä ylimääräistä virtapiikkiä pois ennen kentällemenoa.
Esteistä meiltä puuttuu vielä ne vaikeimmat, eli kontaktit ja kepit. Nyt on menossa juoksu-A:n opettelu. Laitan mahdollisesti myöhemmin videopätkää meidän treenauksesta, tosin se ei tällä hetkellä ole välttämättä mitään kaunista katsottavaa. Ollaan vielä niin alussa ettei koiralle ole vielä muodostunut selkeää ideaa mitä siinä tulee tehdä. Puomin se menee kiltisti mutta ei vielä ymmärrä pysähtyä oikeaan paikkaan. Tätä ollaan vahvisteltu 2on2off-treenillä kotona ja pöydän ja irroitettavan puominlopun kanssa hallilla, jälkimmäistä vasta pari kertaa. Lampun syttymistä odottelen. Kepeissä ollaan verkkojen kanssa siinä pisteessä että se menee kepit alusta loppuun verkkojen kanssa (ilman että yrittää lähteä kesken pois). Seuraavaksi siis pitäisi siis ottaa niitä verkkoja pois. Keinua ollaan kokeiltu vasta, ei sen pidemmällä olla sen kanssa. Haluaisin kovasti opettaa ensin sen 2on2offin sille kunnolla ennen kuin lähdetän sähläämään keinuvan laudan kanssa. Sitä tehdään seuraavaksi, että koira kehonpainolla keinuttelee keinua seisten puolivälissä.
Bellankin sain agilityryhmään, koska sattui olemaan paikka Sheilan ryhmän jälkeen. Pikkupaholainen on nauttinut kovasti kentällepääsystä ja minusta on ihanan rentouttavaa ohjata koiraa jonka kanssa kommunikaatio toimii pääosin saumattomasti. Bellan kanssa huomasin aivan uuden ongelman, sillä se häiriintyy todella paljon ulkotreeneistä. Niinpä tietenkin, mehän ollaan aina treenattu sisähallissa. Mikäs ihme se sitten on! Lisäksi, kouluttaja on mies joka tietysti Bellalle on jotain maailman kamalinta. Ihan sama vaikka olisi maailman ihanin mies, se on silti mies. Hui kamaluus! B kulkee hallilla mukana lähes aina kun käydään omatoimitreeneissä, mutta sen kanssa meno on höntsäilyä. Haluan senkin kanssa ihan oikeasti kehittyä ja treenata, mutta mulla ei ole sen kanssa oikein intressiä kivuta kisoissa ylemmäs. Pääasia on että pääkoppa ja lihakset saavat työtä.
Tässä olisivat vuoden kuulumiset tiivistettynä pikkuruiseksi paketiksi. Jos vaikka taas hetken päivittäisi useammin.
Vuoden aikana eläinmäärässä on tapahtunut muutoksia. Pörri alkoi olla jo niin vanha ja huonokuntoinen että päätimme päästää sen pois. Takapää alkoi pettää ja vaikka mieli oli virkeä, vanhus ei enää jaksanut samaa tahtia muiden kanssa. Maahanmeneminen ja sieltä nouseminen alkoi olla vaivalloisen näköistä. Ei sellainen ollut herrasmieskoiran elämää. Pörri lähti saappaat jalassa.
Toinen joukosta poistunut on kääpiöluppa PumPum, tosin se ei lähtenyt piikin kautta vaan löysi uuden kodin. Elokuussa muutimme Tampereelle ja uudessa asunnossa pohjaratkaisu oli avoimempi. Erillisiä huoneita on oikeastaan vain kaksi, sillä olohuone ja keittiö ovat yhtä avointa tilaa. Bella ei koskaan oppinut olemaan jahtaamatta kania, joten niitä ei voi pitää vapaana yhtäaikaa. Sheilan kanssakin piti katsoa perään ettei se innostu liikaa. PumPum joutui jo aiemmassa asunnossamme olemaan häkissä liian pitkiä aikoja ja nyt uudessa kodissa vapaa-aika jäisi vieläkin vähemmälle. Sattumoisin kaverini oli puhunut kanin ottamisesta ja kysäisin kelpaisiko hänelle tuollainen hellyydenkipeä karvapallo. Niin PumPum pääsi kotiin jossa se saa kaiken tarvitsemansa hellyyden ja herkut ja saa juosta vapaana tarpeeksi. Kani pääsi viettämään parhaita mahdollisia eläkepäiviä.
Sheilan kanssa treenataan viikoittain agilityä ja satunnaisesti jälkeä, tokoa ja mitä nyt milloinkin keksitään. Toko on tavallaan ihan uusi juttu, sillä vaikka meillä on videotodisteita siitä että sen kanssa on tehty sivulletuloa ja pienen pientä seurailua ja ollaan käyty arkitokokurssit ja esitokoilukurssit, me ei olla koskaan treenattu tokoa. Ollaan vaan hömpötelty. Nappasin yhden yksityistunnin Ojamiehen Maijulta joka potkaisi meille vähän vauhtia tokoiluun. Maiju näytti että ei se toko ole oikeasti pelkkää sivu-istu-seuraa-maahan jne... On monta keinoa tehdä treenaamisesta hauskaa ja samalla tehokasta. Käytiin läpi perusjuttuja eli lähes kaikkien liikkeiden alkeita. Nyt meillä on tosi hyvät eväät treenata juttuja eteenpäin. Sovittiin että otan toisen tunnin myöhemmin kun ollaan ensin saatu vähän jo läpikäytyjä asioita treenailtua.
Jäljen kanssa Sheila on ihan pro! Tai minun silmääni on. Älkää te oikeat prot vaan katsoko mitä ja miten tehdään. Nakkijäljet on ihan maailman helpoin ja hauskin juttu ja ollaan päästy siihen pisteeseen että niitä nakkejakaan ei oikeastaan tarvitse juurikaan olla jäljellä. Ne vain hidastavat. Seuraava vaihe olisi lisätä kepit mukaan juoneen mutta täytyy sanoa että siinä minulta loppuvat keinot kesken. Miten saan tuolle nenä maassa viilettävälle korvaeläimelle kerrottua että välillä pitäisi etsiä sieltä juttuja? Tuleva koiraleiri ehkä valottaa tätä asiaa enemmän. Olen vähän jopa pidätellyt itseäni metsäänmenemisestä koska en halua että se oppii vain etsimään sitä jälkeä. Ei metsää ennen kuin tiedän miten jatketaan.
Sitten se agility. Ihana, kamala, rakas agility. Nyt alan ymmärtää mikä ero on minillä ja maxilla ja koiralla joka osaa ja koiralla joka ei osaa. Ja ennen kaikkea, ohjaajalla joka osaa ja joka ei osaa. Arvaatteko kumpi minä olen? Jjjjep. Useampi vuosi agia takana minillä ja n. vuosi maxilla ja olen solmussa. Sheila lukee minua kuin avointa kirjaa, mutta minä kirjoitan sitä välillä hepreaksi, välillä sanskriitiksi, välillä vähän pakkoruotsilla. Siinä meidän tilanne tällä hetkellä. Sheila siis osaa, todella todella osaa, mutta minulla on tekemistä oman pääkoppani kanssa. Samalla Sheila taas ei osaa vielä kunnolla sanskriittia joten vielä on matkaa siihen että ymmärretään toisiamme. Minä joudun viemään koiran aika pitkälle esteille joka taas aiheuttaa pieniä pikkuruisia ehtimisongelmia. Kumma juttu pulleron ohjaajan ja nopean maxin yhdistelmällä... Toinen viimeaikoina meitä vaivannut juttu on se että minä en osaa täysin laittaa koiraa oikeaan vireeseen. Koira siis toimii, se tekee innolla ja kuuntelee PAITSI silloin kun se on ylivireessä. Silloin alkaa sähläys. Tiedän että tuo olisi toooosi helppo korjata Sheilan tapauksessa mutta minä en vielä osaa etukäteen tunnistaa koska koira on "sillä tuulella" ja koska se tekee oikeasti töitä. Se ei siis ole mikään "oho en yhtään tiedä miksi se sählää"-juttu vaan puhdasta vireenhallintaa. Itse päästän sen ylivireeseen enkä tuo sitä alaspäin laittamalla sitä keskittymään ja/tai yksinkertaisesti purkamalla siltä ylimääräistä virtapiikkiä pois ennen kentällemenoa.
Esteistä meiltä puuttuu vielä ne vaikeimmat, eli kontaktit ja kepit. Nyt on menossa juoksu-A:n opettelu. Laitan mahdollisesti myöhemmin videopätkää meidän treenauksesta, tosin se ei tällä hetkellä ole välttämättä mitään kaunista katsottavaa. Ollaan vielä niin alussa ettei koiralle ole vielä muodostunut selkeää ideaa mitä siinä tulee tehdä. Puomin se menee kiltisti mutta ei vielä ymmärrä pysähtyä oikeaan paikkaan. Tätä ollaan vahvisteltu 2on2off-treenillä kotona ja pöydän ja irroitettavan puominlopun kanssa hallilla, jälkimmäistä vasta pari kertaa. Lampun syttymistä odottelen. Kepeissä ollaan verkkojen kanssa siinä pisteessä että se menee kepit alusta loppuun verkkojen kanssa (ilman että yrittää lähteä kesken pois). Seuraavaksi siis pitäisi siis ottaa niitä verkkoja pois. Keinua ollaan kokeiltu vasta, ei sen pidemmällä olla sen kanssa. Haluaisin kovasti opettaa ensin sen 2on2offin sille kunnolla ennen kuin lähdetän sähläämään keinuvan laudan kanssa. Sitä tehdään seuraavaksi, että koira kehonpainolla keinuttelee keinua seisten puolivälissä.
Bellankin sain agilityryhmään, koska sattui olemaan paikka Sheilan ryhmän jälkeen. Pikkupaholainen on nauttinut kovasti kentällepääsystä ja minusta on ihanan rentouttavaa ohjata koiraa jonka kanssa kommunikaatio toimii pääosin saumattomasti. Bellan kanssa huomasin aivan uuden ongelman, sillä se häiriintyy todella paljon ulkotreeneistä. Niinpä tietenkin, mehän ollaan aina treenattu sisähallissa. Mikäs ihme se sitten on! Lisäksi, kouluttaja on mies joka tietysti Bellalle on jotain maailman kamalinta. Ihan sama vaikka olisi maailman ihanin mies, se on silti mies. Hui kamaluus! B kulkee hallilla mukana lähes aina kun käydään omatoimitreeneissä, mutta sen kanssa meno on höntsäilyä. Haluan senkin kanssa ihan oikeasti kehittyä ja treenata, mutta mulla ei ole sen kanssa oikein intressiä kivuta kisoissa ylemmäs. Pääasia on että pääkoppa ja lihakset saavat työtä.
Tässä olisivat vuoden kuulumiset tiivistettynä pikkuruiseksi paketiksi. Jos vaikka taas hetken päivittäisi useammin.
Kommentit