Hallilla energiaa purkamassa
Hallin lähellä asuminen on aika kiva juttu. Ei tarvitse varata aikaa tunteja jotta pääsee ottamaan yhdet treenit. Alkulämminkin sujuu sinne kävellessä. Tänään mentiin autolla koska molemmat koirat olivat mukana, mutta on se vain nopeaa pyyhkäistä tuohon parin kilometrin päähän ja vielä ehtii tehdä vaikka mitä kun ei mene enää koko aamua ajamiseen. Sheila vihjaili että olis vähän kengurubensaa tankissa, eli pienen ylienergian purkamisen tarvetta olisi. No sehän passaa! Ei ollakaan käyty esteitä treenaamassa hetkeen, sitä juoksu-A:ta vain ja pari muuta treeniä.
Kentällä oli valmiina kivannäköinen rata joten kävin vain katsomassa estejärjestyksen ja säätämässä rimakorkeuden. Aiemmin kirjoitin vireen kanssa säätämisestä ja vähän arvelutti viedä tuota intoa puhkuvaa paimenta ratatreeniin ilman mitään kontakti- tai keskittymisharjoituksia. Jos se into purkautuukin keskittymättömyytenä ja sähläyksenä? En vielä osaa tunnistaa etukäteen miten koira tulee menemään kentällä, joten on minun näkökulmastani arpapeliä saanko mukaani töitä tekevän paimenen vai sähläävän pöllön. Merkit ovat kyllä etukäteen näkyvissä, en vain osaa lukea niitä. Myös oma keskittyminen vaikuttaa koiran käytökseen ja jos minä en keskity, koirakaan ei tee kunnolla töitä. Ymmärtäähän sen, jos en keskity rataan, sählään, ohjaan miten sattuu, miksi koirakaan keskittyisi?
Epäilykset haihtuivat heti kun mentiin kentälle. Sheila oikein janosi töitä! Se tarjosi jokaista vastaantullutta estettä ja putkea, katsoi tarkkaan ohjasinko sitä jo ja vastasi pienimpäänkin vihjeeseen ohjauksesta, jo siis ennen kuin oikeasti ohjasin sitä. Lähdössä se istui kuin tatti ja tuntui että nyt me molemmat ollaan samaan aikaan kentällä ja tiedetään täysin mitä tapahtuu. Ensimmäinen este, toinen takaakiertona, kolmas takaakiertona ja putkeen. Oma ohjaus tuntui luonnolliselta ja oikealta ja koirahan meni. Palkkaus ja miljoona kehua. Alusta uudelleen, koska noiden jälkeen oli nopeampi pätkä johon tarvitsin enemmän aikaa kuin mitä nyt jätin itselleni varmistellessani että onhan koira varmasti menossa sinne esteelle. Helpon tuntuiset ensimmäiset esteet ja...väärä putki. Krhm. Noooo, mitä olisi treenaaminen ilman pientä köhimistä. Paitsi että nyt Sheila keksi että se väärä putki olisi se minne pitää mennä ja tarjosi sitä seuraavilla toistoilla vaikka tungin itseni koiran ja putkensuun väliin. Perhanan ajatteleva koira.
Olen ajatellut että Sheila ei "opettele" rataa samoin kuin Bella tekee. Bellahan saattaa ensimmäisellä kierroksella mennä ihan miten sattuu mutta seuraavilla osaa radan ilman että juurikaan edes näytän sille minne pitää mennä. Sheila ei ole osoittanut tällaisia piirteitä. Joo, se saattaa yksittäisellä esteellä keksiä ihan oman "hienon" tavan miten se hänen mielestään voisi mennä, mutta ei kokonaista rataa tai radanpätkää. Nyt se tuntui muistavan ihan itse miten rata menee -- myöskin tuon väärinmenneeen kohdan. Turha minun oli siinä heilutella ja huudella koska kyllä hän tietää miten tää rata menee. Muutaman toiston ja uudelleenohjauksen jälkeen oikea putki löytyi eikä S yrittänyt sen jälkeen väärälle. Edelleen intoa täynnä jatkettiin rataa pidemmälle ja pidettiin tauko.
Otettiin pienet keppitreenit seuraavaksi ja virittelin verkot. Mentiin nyt vain kuudella kepillä, koska halusin treenata eri keppikulmia ja sitä että itse voin liikkua mihin suuntaan vain mutta kepit suoritetaan loppuun. En halunnut turhaan tehdä montaa kertaa pitkiä keppejä ei-vielä-niin-keppihakuisella koiralla. Etupalkkana supernameja. Helpommat kulmat menivät hienosti, mutta jos lähetin koiran umpikulmaan, niin että kulma oli jyrkempi, se juoksi jatkuvasti isossa kaaressa keppien ohi. Umpikulmassa oli minun myös vaikeampi liikkua koska Sheila otti siitä häiriötä ja tuli pois kepeiltä. Avokulmassa sain liikkua vaikka täysin päinvastaiseen suuntaan ilman ongelmia. Tiedetään siis mitä ensi kerralla treenataan. Treenien tuloksena korvasta korvaan hymyilevä koira.
Bella kentälle mutta siitä ei sitten jäänytkään jälkipolville mitään kerrottavaa. Vein kentälle pikkupaholaisen joka ei keskittynyt mihinkään ja joka räksytti vain namien perään. Töitä ei kiinnostanut tehdä niiden eteen. Bella rakastaa agilityä ja etenkin siitä saatavaa palkkaa, mutta tänään oli "niitä päiviä" kun se päätti rakastaa vain palkkaa. Tehtiin muutama superhelppo estesarja ja puomia, jolla se ei edelleenkään malta pysähtyä. Tänään tosin puomin pysähdykset sujuivat aika hienosti, joten ei se nyt ihan pöllönä ollut. Keppejä ei edes lähdetty yrittämään, siitä ei olisi tullut mitään tuossa mielentilassa. Saipa nyt ainakin pahimmat virtansa kulutettua. Koitetaan myöhemmin uudelleen.
Bellan agilitypaikan käy huonosti talvella koska Sheilan treenit siirtyvät toiselle päivälle. En pysty varaamaan kahta iltaa viikossa vapaaksi töistä joten Bellan kanssa käydään jatkossa vain omatoimitreeneissä. Harmi, mutta toisaalta se oli muutenkin enemmänkin mukavaa yhdessätekemistä kuin tavoitehakuista treenausta. Meillä on mukavaa myös ilman ohjattua treeniä.
Loppujäähdyttelyn kruunasi uimareissu, nyt kun vielä on tarpeksi lämmintä vettä uimiseen. Kohta ei enää ole. En usko että tuota vesipiisamia haittaa kylmempi vesi, mutta minua haittaa märkänä paleleva koira ja mahdolliset lihasjumit jotka siitä seuraavat. Alkaa siis olla viimeiset uintikelit tälle vuodelle. Lihasjumeista tulikin mieleen, tarttis hommata BOTin verkkoloimi. Kun nyt se ylimääräinen raha jäisi tilille sitä varten. Ja rahanmenosta tulikin mieleen, tarttis varata Sheilalle se luustokuvausaika. Sen vähän niinkuin piti olla jo mutta jotain on (mukamas) tullut koko ajan tielle. Taidanpa soitella huomenna Ventelälle koska sinne pääsisi.
Kentällä oli valmiina kivannäköinen rata joten kävin vain katsomassa estejärjestyksen ja säätämässä rimakorkeuden. Aiemmin kirjoitin vireen kanssa säätämisestä ja vähän arvelutti viedä tuota intoa puhkuvaa paimenta ratatreeniin ilman mitään kontakti- tai keskittymisharjoituksia. Jos se into purkautuukin keskittymättömyytenä ja sähläyksenä? En vielä osaa tunnistaa etukäteen miten koira tulee menemään kentällä, joten on minun näkökulmastani arpapeliä saanko mukaani töitä tekevän paimenen vai sähläävän pöllön. Merkit ovat kyllä etukäteen näkyvissä, en vain osaa lukea niitä. Myös oma keskittyminen vaikuttaa koiran käytökseen ja jos minä en keskity, koirakaan ei tee kunnolla töitä. Ymmärtäähän sen, jos en keskity rataan, sählään, ohjaan miten sattuu, miksi koirakaan keskittyisi?
Epäilykset haihtuivat heti kun mentiin kentälle. Sheila oikein janosi töitä! Se tarjosi jokaista vastaantullutta estettä ja putkea, katsoi tarkkaan ohjasinko sitä jo ja vastasi pienimpäänkin vihjeeseen ohjauksesta, jo siis ennen kuin oikeasti ohjasin sitä. Lähdössä se istui kuin tatti ja tuntui että nyt me molemmat ollaan samaan aikaan kentällä ja tiedetään täysin mitä tapahtuu. Ensimmäinen este, toinen takaakiertona, kolmas takaakiertona ja putkeen. Oma ohjaus tuntui luonnolliselta ja oikealta ja koirahan meni. Palkkaus ja miljoona kehua. Alusta uudelleen, koska noiden jälkeen oli nopeampi pätkä johon tarvitsin enemmän aikaa kuin mitä nyt jätin itselleni varmistellessani että onhan koira varmasti menossa sinne esteelle. Helpon tuntuiset ensimmäiset esteet ja...väärä putki. Krhm. Noooo, mitä olisi treenaaminen ilman pientä köhimistä. Paitsi että nyt Sheila keksi että se väärä putki olisi se minne pitää mennä ja tarjosi sitä seuraavilla toistoilla vaikka tungin itseni koiran ja putkensuun väliin. Perhanan ajatteleva koira.
Olen ajatellut että Sheila ei "opettele" rataa samoin kuin Bella tekee. Bellahan saattaa ensimmäisellä kierroksella mennä ihan miten sattuu mutta seuraavilla osaa radan ilman että juurikaan edes näytän sille minne pitää mennä. Sheila ei ole osoittanut tällaisia piirteitä. Joo, se saattaa yksittäisellä esteellä keksiä ihan oman "hienon" tavan miten se hänen mielestään voisi mennä, mutta ei kokonaista rataa tai radanpätkää. Nyt se tuntui muistavan ihan itse miten rata menee -- myöskin tuon väärinmenneeen kohdan. Turha minun oli siinä heilutella ja huudella koska kyllä hän tietää miten tää rata menee. Muutaman toiston ja uudelleenohjauksen jälkeen oikea putki löytyi eikä S yrittänyt sen jälkeen väärälle. Edelleen intoa täynnä jatkettiin rataa pidemmälle ja pidettiin tauko.
Otettiin pienet keppitreenit seuraavaksi ja virittelin verkot. Mentiin nyt vain kuudella kepillä, koska halusin treenata eri keppikulmia ja sitä että itse voin liikkua mihin suuntaan vain mutta kepit suoritetaan loppuun. En halunnut turhaan tehdä montaa kertaa pitkiä keppejä ei-vielä-niin-keppihakuisella koiralla. Etupalkkana supernameja. Helpommat kulmat menivät hienosti, mutta jos lähetin koiran umpikulmaan, niin että kulma oli jyrkempi, se juoksi jatkuvasti isossa kaaressa keppien ohi. Umpikulmassa oli minun myös vaikeampi liikkua koska Sheila otti siitä häiriötä ja tuli pois kepeiltä. Avokulmassa sain liikkua vaikka täysin päinvastaiseen suuntaan ilman ongelmia. Tiedetään siis mitä ensi kerralla treenataan. Treenien tuloksena korvasta korvaan hymyilevä koira.
Bella kentälle mutta siitä ei sitten jäänytkään jälkipolville mitään kerrottavaa. Vein kentälle pikkupaholaisen joka ei keskittynyt mihinkään ja joka räksytti vain namien perään. Töitä ei kiinnostanut tehdä niiden eteen. Bella rakastaa agilityä ja etenkin siitä saatavaa palkkaa, mutta tänään oli "niitä päiviä" kun se päätti rakastaa vain palkkaa. Tehtiin muutama superhelppo estesarja ja puomia, jolla se ei edelleenkään malta pysähtyä. Tänään tosin puomin pysähdykset sujuivat aika hienosti, joten ei se nyt ihan pöllönä ollut. Keppejä ei edes lähdetty yrittämään, siitä ei olisi tullut mitään tuossa mielentilassa. Saipa nyt ainakin pahimmat virtansa kulutettua. Koitetaan myöhemmin uudelleen.
Bellan agilitypaikan käy huonosti talvella koska Sheilan treenit siirtyvät toiselle päivälle. En pysty varaamaan kahta iltaa viikossa vapaaksi töistä joten Bellan kanssa käydään jatkossa vain omatoimitreeneissä. Harmi, mutta toisaalta se oli muutenkin enemmänkin mukavaa yhdessätekemistä kuin tavoitehakuista treenausta. Meillä on mukavaa myös ilman ohjattua treeniä.
Loppujäähdyttelyn kruunasi uimareissu, nyt kun vielä on tarpeksi lämmintä vettä uimiseen. Kohta ei enää ole. En usko että tuota vesipiisamia haittaa kylmempi vesi, mutta minua haittaa märkänä paleleva koira ja mahdolliset lihasjumit jotka siitä seuraavat. Alkaa siis olla viimeiset uintikelit tälle vuodelle. Lihasjumeista tulikin mieleen, tarttis hommata BOTin verkkoloimi. Kun nyt se ylimääräinen raha jäisi tilille sitä varten. Ja rahanmenosta tulikin mieleen, tarttis varata Sheilalle se luustokuvausaika. Sen vähän niinkuin piti olla jo mutta jotain on (mukamas) tullut koko ajan tielle. Taidanpa soitella huomenna Ventelälle koska sinne pääsisi.
Kommentit